Kevään yhteishaut ovat se aika, kun kymmenet tuhannet nuoret ja vanhemmatkin hakijat laittavat koulutustoiveensa järjestykseen pohdittuaan, mitä haluaisivat opiskella ja millaisissa tehtävissä valmistuttuaan työskennellä. Edessä on tärkeitä ja merkityksellisiä valintoja ja päätöksiä. Osalla hakijoista omat hakukohteet ovat olleet pitkään jo hyvin selkeinä mielessä, osalla ne ovat kirkastuneet yhteishakujen lähestyessä ja osa pohtii aivan viime metreille asti, mikä olisi se itselle tässä hetkessä sopivin vaihtoehto. On myös heitä, joilla opinnot ovat keskeytyneet jo useampaan kertaan ja motivaatio koulutukseen hakeutumiseen voi olla alhainen.

Oman lisänsä mietintä- ja päätöksentekoprosessiin tuo tämän vuoden alussa voimaan tullut oppivelvollisuuden laajentaminen, joka koskee vuonna 2005 syntyneiden ikäluokkaa. Nykyisille yhdeksäsluokkalaisille ei siis enää riitä vain peruskoulun suorittaminen, vaan opintoja tulee jatkaa toiselle asteelle. Muutos on suuri ja merkittävä, sillä nykyiset vaatimukset ovat ehtineet olla voimassa vuosikymmeniä. Niinpä hakijoiden lisäksi myös oppilaitosten henkilökunta sekä muut ohjauksen parissa työskentelevät ammattilaiset tarvitsevat tietoa ja välineitä uudessa tilanteessa toimimiseen.

Millaisia ajatuksia nuorilla on opinto-ohjauksesta ja koulutuksesta erityisesti siirtymiin, oppivelvollisuuden pidentymiseen ja koulutuksen keskeyttämiseen liittyen? Entä millaisia ajatuksia oppilaitoksissa työskentelevillä ja muilla ohjaustyötä tekevillä on tilanteesta? Näihin kysymyksiin lähdin etsimään vastausta Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön (Otus) Osaamismatkalla-hankkeelle tehdyssä alkuselvityksessä. Selvitys pohjautuu aiempaan tutkimustietoon sekä hankkeen järjestämissä alueellisissa ”kick off” tilaisuuksissa (Etelä-Pohjanmaa, Raahen seutu ja Länsi-Lappi) saatuun tietoon oppilaitoksissa ja niiden ulkopuolella ohjaustyötä tekeviltä. Alkuselvitys toimii hankkeessa toteutettavan verkkovalmennuksen kehittämisen tukena ja sitä hyödynnetään ohjaustyötä tekevien uraosaamisen ja moniammatillisen yhteistyön vahvistamisessa.

Lisäämällä moniammatillista uraohjausta voidaan helpottaa siirtymiä ja vähentää välivuosia

Tutkimustulokset ja keskustelut ohjaustyön ammattilaisten kanssa toivat vahvasti esiin sen, että koulutukseen hakeutumisen tueksi kaivataan ja tarvitaan lisää tietoa erilaisista ammateista ja koulutusvaihtoehdoista. Opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä 2020 tekemän nuorille suunnatun mielipidekyselyn perusteella erityisesti ammatillisen koulutuksen opiskelijat olisivat halunneet tutustua lisää eri työpaikkoihin ja ammatteihin toiselle asteelle hakeuduttaessa (Sarasjärvi & Murto 2020). Hankkeen tilaisuuksiin osallistuneet ohjaustyötä tekevät kokivat myös, että toiselle asteelle hakevat tarvitsisivat enemmän tietoa konkreettisesta alalla työskentelystä. Myös ohjaajilla itsellään oli tarve saada lisää tietoa työelämästä, erilaisista opiskeluvaihtoehdoista, erityisesti oman paikkakunnan ulkopuolella, ja eri ohjauksen välineistä. Kävi myös ilmi, että oppilaitosten ulkopuolella tehtävässä ohjaustyössä valtakunnallisten verkkopalveluiden, kuten Opintopolun ja Työmarkkinatorin, käyttö oli paikoin vielä vähäistä.

Pitkäjänteisellä moniammatillisella ura- ja opinto-ohjauksella on tärkeä rooli myös toiselta asteelta korkeakouluopintoihin siirryttäessä, sillä koulutusvalintaan vaikuttaa ja sen tekemisessä tulee huomioida yhä useampia seikkoja. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuonna 2019 tekemästä Lukiolaisbarometristä ilmeni, ettei vastaajista enemmistöllä ollut selkeää ajatusta siitä, minne he hakevat opiskelemaan lukion jälkeen ja yli puolet välivuotta suunnittelevista mainitsivat syyksi sen, että tarvitsevat aikaa miettiä tulevaisuuden suunnitelmiaan (Sarasjärvi 2019). Tulevaisuuden vaihtoehtoista kertominen ja tiedon jakaminen on tärkeää myös ammatillisessa koulutuksessa. Otuksen ja Sakki ry:n toteuttaman vuoden 2019 Amisbarometrin vastaajista lähes puolet olivat aikeissa jatkaa opintojaan nykyisten opintojensa jälkeen, mutta alle puolet koki saaneensa opinto-ohjaajalta riittävästi tietoa ja ohjausta jatko-opintoihin (Amisbarometri 2019). Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat olivatkin hieman lukiolaisia vähemmän tyytyväisiä jatko-opintoihin ohjaukseen (ks. myös TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimus). Alueellisesti kattavan moniammatillisen opinto- ja uraohjauksen tehtävänä olisi tavoittaa kaikki siirtymiä pohtivat sekä oppilaitoksissa että niiden ulkopuolella.

Omien vahvuuksien tunnistamisen avulla itselle sopiviin opintoihin

Hankkeen aloitustilaisuuksiin osallistuneet ohjauksen ammattilaiset korostivat, miten tärkeää on, että ohjattava tunnistaa omat vahvuutensa ja häntä tuetaan osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Näin voidaan yhdessä löytää ne vaihtoehdot, polut ja mahdollisuudet, jotka sopivat juuri kyseessä olevalle ohjattavalle. Oman osaamisen tunnistaminen vahvistaa myös ohjattavan minäkuvaa. Oman osaamisen sanoittaminen ja tunnistaminen nähtiin kuitenkin yhä vaikeana todella monelle – ohjaajille itselleenkin – ja tähän kaivattiin lisäkoulutusta. Myös käytössä oleviin resursseihin ja ammatillisten oppilaitosten yhtenäiseen käsitykseen uraohjauksesta, sen tavoitteista ja toteuttamisesta tulisi kiinnittää huomiota. Esimerkiksi viime vuosina ammatillisen koulutuksen opiskelijoista noin joka kymmenes ei ole uskonut oman ammattitaidon ja osaamisen olevan riittävä työelämään ja vuoden 2019 Amisbarometrin vastaajista neljännes ei tiennyt onko heillä tehtynä henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa (Amisbarometri 2015, 2017 & 2019).

Kokemukset omasta osaamisesta, ohjauksen riittävyydestä ja oikealle alalle ohjaamisesta ovat tärkeitä, koska oikea alavalinta kytkeytyy niin opiskelumotivaatioon kuin myös opintojen keskeyttämiseen (mm. Myllyniemi & Kiilakoski 2018; Amisbarometri 2019; Sarasjärvi & Murto 2020). Oppivelvollisuuden laajentuessa onkin ensiarvoista, että jokainen peruskoulunsa päättävä ja toiselle asteelle hakeutuva saisi riittävästi tukea itselle sopivan opiskelupaikan löytämiseen. Lukiolaisbarometrin (2019) ja Amisbarometrin (2019) vastaajista enemmistö suhtautui oppivelvollisuuden laajentumiseen positiivisesti, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön kyselyyn vastanneet toivat esille myös ”opiskelupakon” huonoja puolia (Sarasjärvi & Murto 2020).

Ennaltaehkäisevällä ja moniammatillisella työllä vähennetään keskeyttämisiä

Toisen asteen opinnot eivät ole kaikille itsestäänselvyys, vaikka koulutuksen keskeyttäminen toisella asteella on vähentynyt viime vuosina (SVT: Koulutuksen keskeyttäminen 2018). Amisbarometrin (2015, 2017 & 2019) vastaajista noin viisi prosenttia on ollut viime vuosina sitä mieltä, ettei heillä ole ollut selvää halua jatkaa opiskeluja peruskoulun jälkeen. Viime vuosina vuosittain 300–450 oppivelvollisuusiän ohittaneella on jäänyt peruskoulu suorittamatta oppivelvollisuuden aikana (SVT: Koulutuksen keskeyttäminen 2018). Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä on tärkeää panostaa riittävästi myös toiseen asteen opintoihin valmentaviin koulutuksiin, kuten TUVA-koulutukseen. Samoin on pidettävä huolta siitä, että ohjaukseen varataan riittävästi resursseja, jotta ammattilaisilla on mahdollisuus toimia muuttuneessa tilanteessa. Esimerkiksi keskeyttämistilanteissa opiskelijoilla on suuri tarve henkilökohtaiselle ohjaukselle ja sille, että he kokevat tulevansa aidosti kuulluiksi (Sarasjärvi & Murto 2020).

Osaamismatkalla-hankkeen tilaisuuksissa ohjauksen parissa työskentelevät toivat esiin sen, että erityisesti tukea tarvittaisiin niille opiskelijoille, jotka keskeyttävät opintonsa toistuvasti. Haapakorva, Ristikari ja Kiilakoski (2019) havaitsivat, että koulutuksen keskeyttämisen kasautuessa koulutus keskeytetään tulevaisuudessa helpommin, jolloin tärkeää olisi jo varhaisessa vaiheessa saada keskeyttämiskierre katkaistua. Useasti keskeyttäneiden joukko jää helposti varjoon. Heistä tarvittaisiinkin lisää tutkimustietoa, jotta heille pystyttäisiin tarjoamaan oikeanlaista apua ja tukea aiempaa paremmin. Toistuvasti keskeyttävillä on taustalla usein moninaisia ongelmia ja keskeyttämisen kasautumisen on todettu tutkimuksissa olevan yhteydessä mielenterveysongelmiin (Haapakorva ym. 2019). Osaamismatkalla-hankkeen tilaisuuksissa tuli esille alueellisen moniammatillisen yhteistyön ja sen kehittämisen tarve sekä jo toimivia hyviä käytäntöjä. Ohjaustyötä tekevien tulee tuntea paikalliset yhteistyötahot ja -toimijat, jotta ohjattavat saadaan pois kiertämästä ”luukulta toiselle”.

Moniammatillisen yhteistyön tärkeys on noussut esiin myös korona-aikana, kun yhä useammin saamme lukea ja kuulla opiskelijoiden pahoinvoinnin, uupumisen ja erilaisten mielenterveysongelmien lisääntymisestä. Opiskelijoiden ja opiskelemaan hakevien kokonaistilanteen kartoittaminen on tärkeää, jotta voimme ohjata, tukea ja auttaa heitä niin nykyisissä kuin tulevissakin opinnoissaan tilanteesta riippumatta.

Virve Murto
Tutkija, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus

Kirjoitus pohjautuu Osaamismatkalla-hankkeessa tehtyyn alkuselvitykseen.

Osaamispolkuja tulevaisuuteen (OSATA) -hankkeessa (2016–2019) tuotettiin ammatillisille oppilaitoksille ohjauksen toimintamalli, jolla osaamisidentiteetin kehittymistä tuetaan opintojen alkuvaiheesta lähtien, jatkokoulutusvalintaan ja työelämään siirtymiseen saakka. Opiskelijoille toteutettiin aktiivisuutta tukevia työpajoja itseohjautuvaan opinto- ja urapolkujen luomiseen sekä osaamisidentiteetin rakentamiseen. Hankkeen tuloksena syntyi osaamisidentiteetin käsite, sitä tukevat ohjauksen työvälineet ja opinto- ja urasuunnitteluvalmiuksia tukeva osaamismatkalla-konsepti.

Osata-hankkeessa tuotetut materiaalit toimivat pohjana syksyllä 2020 alkaneelle Osaamismatkalla-hankkeelle, jossa osaamisidentiteettiajattelu tuodaan osaksi moniammatillista alueellista uraohjausta ja sitä tukevaa verkkovalmennusta. Tekijäjoukko hankkeessa pysyy samana kuin Osatassa ja hyödynnämme mahdollisimman paljon jo tehtyä työtä ja luotuja verkostoja.

Osaamismatkalla hankkeen viestintä tapahtuu Osatan kanavien ja verkostojen kautta, mutta kaikki Osatassa tuotettu pysyy ohjaajien saatavilla, samoissa nettisosoitteissa. Lisäksi nettisivuille päivitetään Osaamismatkalla-hankkeen kuulumisia, tuloksia ja välineitä.

Tervetuloa Osaamismatkalle!

• Lisätietoa hankkeesta
• Osaamismatkalla-hankkeen ja Osata-hankkeen materiaalit
• Seuraa Osaamismatkaa somessa: Twitter, Facebook ja Instagram

Osaamismatka-tekijäjoukon puolesta,
Johanna Ollila & Sari Miettinen

 

Kirjoitus on alunperin julkaistu Sitran blogissa.

Mitä tulevaisuusnäkökulmasta pitäisi pohtia, kun tehdään linjauksia elinikäisen oppimisen rahoittamisesta? Onko koulutuksen tehtävänä muokata yksilöstä monelle mutkalle taipuva sopeutuja, joka hyväksyy jatkuvassa epävarmuudessa elämisen ja riittämättömyyden tunteen, vai tuottaako koulutus kaikissa elämänvaiheissa sellaista pääomaa, joka vahvistaa osaamisidentiteettiä ja suuntautumista tulevaisuuteen?

Tulevaisuus rakentuu useiden erilaisten tekijöiden yhteisvaikutuksessa ja nykyhetken päätöksillä vaikutamme siihen sekä tietoisesti että tiedostamatta. Koulutuksen ja oppimisen pohdinta on pitkällä aikajänteellä merkityksellistä, koska koulutuksen vaikutukset ovat pitkäkestoisia niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle. Pitkä aikajänne tarkoittaa sitä, että isojakin muutoksia voi tapahtua ja niitä olisi järkevää ennakoida.

Tulevaisuutta koskeva päätöksenteko perustuu lähtökohtaisesti erilaisten kehityssuuntien arvioimiseen ja toivottavien asioiden edistämiseen. Tulevan kehityksen ennakoinnissa voi ensin miettiä, mitkä ovat koulutuksessa ja oppimisessa suhteellisen pysyviä asioita. Vakioimmeko esimerkiksi seuraavia uskomuksia: koulutukseen panostaminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, yhteiskunnan hyvinvointi riippuu ihmisen työn verottamisesta, ihmisen halu oppia ja kehittyä on pysyvää tai että inhimilliselle osaamiselle on käyttöä, vaikka keinoäly ja muut teknologiat kehittyvätkin.

Kun perususkomukset on vakioitu, seuraavana tehtävänä on arvioida niitä muutossuuntia, joita tällä hetkellä on näkyvissä ja pyrkiä löytämään kehitystä muokkaavia nousevia voimia. Koulutuksen muutosvoimia ovat esimerkiksi yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhteen kietoutuminen, työelämän ja työurien moninaistuminen ja sirpaloituminen, arvioinnin ja mittaamisen merkityksen kasvu, digitalisaatio sekä sosiaalisten ja alueellisten erojen kasvu. Rahoitusmallien kehitykseen vaikuttaa myös itse rahan tulevaisuus. Kasvaako vaihdantatalous myös koulutuspalveluissa? Entä miten työnantajat näkevät erilaiset mahdollisuudet luoda arvoa perinteisen rahatalouden ulkopuolella?

Muutosten mahdollisuuksien näkemisessä voi auttaa myös katsominen historiaan: millaista oli suhtautuminen elinikäiseen oppimiseen vaikka 50 vuotta sitten? Oliko niin, että kun koulutus oli kerran hankittu, niin sillä ja kokemuksella pärjättiin? Koulutuksen painotukset ja rahoitusmuodot ovat ainakin muuttuneet. Muutoksia nykyhetkeen verrattuna on myös suhteessa osaamisen kehittämiseen.

Ammatti-identiteetistä osaamisidentiteettiin?

Vallitsevan käsityksen mukaan toimintaympäristömme muuttuu niin nopeasti ja monella tavalla, että oppimisen, osaamisen ja koulutuksen on muututtava samaa tahtia tai jos mahdollista vielä nopeammin ja joustavammin. Joustavuusajattelun vaarana on, että kaikki vastuu jää yksilölle ja osaamisvaatimusten muutokset ulkoistetaan yksittäisten ihmisten riskiksi: yhdessä työpaikassa opittu erityisosaaminen on pystyttävä tunnistamaan, myymään ja räätälöimään seuraavan työnantajan tarpeisiin. Työnantajien tehtävä ei ole työllistäminen, vaan oman toiminnan optimointi. Millä koulutuksilla, osaamisilla ja edellytyksillä yksilö löytää osaamisilleen käyttökohteita muuttuvilla työmarkkinoilla?

Nykyuskomusten mukaan vain yhteen koulutukseen tai osaamiseen perustuvat pitkät työurat ovat entistä harvinaisempia. Kun työpaikan ja -alan vaihtaminen yleistyy ja työtehtävien sisällöt muuttuvat, tiettyyn tutkinto- tai ammattinimikkeeseen ei voi takertua.

Tulevaisuuden käyttövoimaa on osaaminen, eivät todistukset tai tutkintonimikkeet. Kun ammattien maailmasta siirrytään osaamisten maailmaan, tarvitaan kykyä omien osaamisten, valmiuksien ja osaamistarpeiden hahmottamiseen, siis oman osaamisidentiteetin tunnistamista ja kehittämistä. Osaamisidentiteetti on ammatti-identiteettiä laajempi käsitys osaamisista, ja se on potentiaalisesti uuden oppimiseen ja kasvuun kannustava tekijä muuttuvien työtehtävien ja osaamisvaatimusten värittämällä työuralla (ks. Vieno, Helander ja Saari).

Miltä maailma näyttää 50 vuoden kuluttua? Osa tähän mennessä tehdystä työstä on osoittautunut haitalliseksi: koko planeetan ilmaston muuttaminen on lähes koko ihmiskunnan 200-vuotisen, parempaa kohti pyrkimisen tulos.

Millainen työ, koulutus ja osaaminen on arvokasta tulevaisuudessa? Onko yksilön tarkoitus juosta etujoukoissa kuilun reunalle vai elää kokonaisvaltaista, merkityksellistä elämää omien ja yhteisten arvojen mukaisesti? Nykyiset uskomuksemme ja näkemyksemme toivottavista ja ei-toivottavista tulevaisuuksista vaikuttavat tehtäviin yhteiskunnallisiin päätöksiin ja siten muokkaavat tulevaa – parhaassa tapauksessa toivomaamme suuntaan.

Lisätietoja

• Vieno, Helander ja Saari: Osaamisperusteisuudesta osaamisidentiteettiin
• OSATA-hanke: www.osata.fi
• Ahvenainen, Hietanen, Huhtanen: Tulevaisuus paketissa
• Ahvenainen, Mantere: Osaaminen tuotantotyössä 2020

KIRJOITTAJAT
Leena Jokinen
Koulutuspäällikkö , Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Johanna Ollila
Projektipäällikkö, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Sari Miettinen
Projektiasiantuntija,Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Marko Ahvenainen
Tutkimuspäällikkö, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto