• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön

Osaamismatkalla

Osaamismatkalla-hankkeen verkkosivut

  • Osaamismatkalla
  • Osata
  • Sampo-ohjaussivusto
  • Materiaalit
  • Ota yhteyttä
  • English
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Youtube
  • Show Search
Hide Search

Miten ohjaan tulevaisuuden työelämään -koulutusten satoa

28.8.2019

Keväällä 2019 Osata-hankkeessa keskityttiin täysillä ohjaajakoulutuksiin, joita toteutettiinkin seitsemällä paikkakunnalla: Jyväskylässä, Oulussa, Turussa, Helsingissä, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Kotkassa. Koulutuksen sisältö ja materiaalit on tuotettu OSATA-hankkeen aikana ja niitä on testattu 2018–2019 ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmillä ja koulutusaloilla.

Ennen koulutusta osallistujat perehtyivät ennakkomateriaalin avulla osaamisidentiteetin käsitteeseen, työelämässä tarvittaviin taitoihin sekä positiivisen psykologian näkökulmaan. Itse koulutuspäivä oli tiivis kuuden tunnin paketti, jossa keskityttiin osaamisidentiteettiä tukeviin harjoituksiin ja niiden soveltamiseen käytännön ohjaustyössä. Kädet laitettiin niin sanotusti saveen: osallistujat pääsivät lyhyiden tietoiskujen välissä testaamaan harjoituksia itse.

Koulutuspäivän harjoituksissa käsiteltiin neljää teemaa: 1. Mikä minua kiinnostaa ja missä olen hyvä? 2. Opintojen etenemistä haastavat ja edistävät tekijät 3. Millaista osaamista työelämässä tarvitaan? 4. Ammatillinen tulevaisuus. Yhdessä nämä teemat muodostavat yhtenäinen kokonaisuuden ja ohjatun prosessin: Osaamismatkan.

Opiskelu- ja urasuunnittelutaitoja voi ja pitää harjoitella

Koulutuksissa käytiin keskustelua myös siitä, miten työelämä on muuttumassa ja mitä työnantajat odottavat työntekijältä. Tulevaisuuden työelämässä korostuvat lähes alasta riippumatta yhä enemmän sellaiset taidot kuin luova ongelmanratkaisukyky, kriittinen ajattelu, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, empatia sekä uuden oppimis- ja soveltamiskyky (Future of Jobs, 2016, World Economic Forum). Tulevaisuuden – mutta myös jo tämän päivän – työelämässä tarvittavat taidot ovat usein niin sanottuja geneerisiä taitoja, jotka kytkeytyvät mm. opiskelu-, urasuunnittelu- ja työelämätaitoihin.

Nämä taidot eivät synny itsestään vaan vaativat harjoittelua ja ajatusten vaihtoa muiden kanssa. Sama koskee oman osaamaisen tunnistamista ja sanoittamista, jotka ovat tärkeitä niin koulutuksen osaamisperusteisuuden kuin oman uran suunnittelun kannalta. OSATA-hankkeen harjoitukset on tarkoitettu tukemaan edellä mainittujen taitojen vahvistamista. Harjoitusten sitominen kokonaisuudeksi, Osaamismatkaksi, tekee opiskelu- ja urasuunnittelutaitojen oppimisesta prosessin, jossa oma osaaminen ja sen näkeminen osana erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia kehittyvät läpi opintojen.

Osaamismatkan teemat ja niiden käsittelyyn kehitetyt harjoitukset on tehty tukemaan erityisesti ammatillisen koulutuksen ura- ja opinto-ohjausta, mutta niitä ovat menestyksekkäästi hyödynnetty myös peruskoulussa ja lukiossakin. Ammatilliset oppilaitokset voivat koostaa OSATA-hankkeen harjoituksista mieleisensä paketin Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet (1 osp) jakson toteuttamista varten, sillä harjoitukset vastaavat suoraan kyseisen jakson tavoitteisiin.

Konkretiasta kiitosta

Koulutusten suosio yllätti meidät positiivisesti ja lähes kaikki koulutukset tulivat nopeasti täyteen. Koulutuksiin osallistui innokasta porukkaa, joka oli valmis kehittämään ohjausosaamistaan ja ottamaan harjoitukset käyttöön omassa työssään. Koulutuksessa pohdittiin myös vaihtoehtosia tapoja tehtävien tekemiselle sekä sopivuutta erilaisille opiskelijaryhmille.

Koulutuksista kerättiin palautetta ja kyselyyn vastasi 49 osallistujaa. 55 % vastaajista työskenteli ammatillisen koulutuksen parissa, loput peruskoulussa, lukiossa ja muissa oppilaitoksissa. Vastaajista 94 % näki osaamisidentiteetin kehittymisen tukemisen olevan tärkeä tai erittäin tärkeä osa omaa työtä ja 98 % piti koulutuksessa esiteltyjä työkaluja hyödyllisinä tai erittäin hyödyllisinä oman työnsä kannalta. 55 % vastaajista antoi koulutukselle korkeimman arvosanan 5 (asteikolla 1-5) ja loput 45% arvosanan 4. Palautteen perusteella voikin todeta, että maaliin osuttiin: käytännönläheisille harjoituksille on ohjauskentällä tarvetta ja myös osaamisidentiteetin käsite koetiin hyödylliseksi.

Osaamisen mind mapin tekeminen oli valaisevaa. Siitä oli hyötyä niin oman osaamisidentiteetin hahmottamiselle kuin tulevaisuudessa myös työhön hyödyllinen työkalu (kuten muutkin koulutuksessa käydyt harjoitteet).

Hyvät kouluttajat, tehokas ja tiivis rakenne. Toiminnallisuus.

Konkreettiset tehtävät ja keskustelu kollegoiden kanssa niiden pohjalta.

Toiminnallisuus, vuorovaikutus ja ryhmämuotoinen työskentely uusien tuttavuuksien kanssa.

Mahdollisuuksien näkeminen tehdä toisin, vaihtaa näkökulmaa.

Inspiroivat koulutuksen vetäjät, kiitos!”

Kevään 2019 koulutuksista vastasivat pääosin Laura Halonen ja Sanna Wenström Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Muutamalla paikkakunnalla puikkoihin tarttuivat Sari Miettinen, Johanna Ollila ja Anne Nieminen Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Kaiken kaikkiaan OSATA:n ohjaajakoulutuksiin osallistui kevään aikana lähes 200 ohjaustyön ja opettamisen ammattilaista tai opiskelijaa. Lisäksi OSATA-hankkeen työkaluja ja osaamismatka konseptia käsiteltiin Tulevaisuusohjauksen täydennyskoulutuksessa, johon osallistui 60 opettajaa ja ohjaajaa eri oppiasteilta ja eri puolelta Suomea.

Järjestämme syksyn 2019 aikana hankkeen tiimoilta vielä muutamia koulutuksia, mutta panokset laitetaan tulosten ja harjoitusten muotoilemiseen ja niistä tiedottamiseen. Hankkeen loppuseminaari järjestetään Helsingissä 30.10.2019 klo 12-16. Stay tuned!

  • Ohjaajakoulutusten kevään 2019 materiaalipaketti
  • Osaamismatkan toteutusvaihtoehtoja
  • Sampo-ohjaussivusto
  • Työ muuttuu – mitä sitten? Välineitä muutoksen käsittelyyn -esitys (pdf)

Mikäli OSATA-hankkeen koulutusten teemat kiinnostavat, niihin voi syventyä lisää kahdessa täydennyskoulutuksessa:

  • 10.9.2019 – 31.5.2020 järjestetään Työelämätaidot esiin – valmennuskokonaisuus perusopetuksen ja lukion opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 3.9.2019 mennessä OAMK:in täydennyskoulutuksen kautta.
  • Keväällä 2020 alkaa Osaamisidentiteettiä rakentamassa – opiskelu- ja urasuunnittelutaidot ammatillisessa koulutus. Koulutus järjestetään Turussa, Oulussa ja Hämeenlinnassa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tulevat syksyn aikana OAMK:in täydennyskoulutuskalenteriin ja siitä tiedotetaan hankkeen facebook-sivuilla.

 

Työelämätaidot esiin -valmennuskokonaisuus opetus- ja ohjaushenkilöstölle

5.6.2019

Osata-Osaamispolkuja tulevaisuuteen -hankkeen materiaaleista on versonnut laaja koulutuspaketti omien vahvuuksien tunnistamisesta ja tulevaisuuden työelämätaidoista. Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja on osallistujalle maksuton. Matka- ja majoituskustannuksista vastaa osallistuja itse. Koulutusta koordinoi Oulun ammattikorkeakoulu.

Koulutuksen kuvaus

Ohjaamme nuoria työelämään ja tulevaisuuteen, jonka osaamistarpeista emme voi olla varmoja. Varmaa kuitenkin on, että omat vahvuutensa tunteva, hyvinvoiva ja innostunut osaaja haluaa kehittää itseään ja työtään. Vahva osaamisidentiteetti ja positiivinen psykologinen pääoma ovat parasta pääomaa tulevaisuuden työelämään!

Koulutus toteutetaan samansisältöisinä Oulussa ja Kuopiossa.

Tavoite

Tässä toiminnallisessa valmennuskokonaisuudessa kehität valmiuksiasi ohjata nuoria tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja osaamistaan sekä lisäämään ymmärrystä tulevaisuuden työelämästä ja sen muutoksista. Valmennuksessa tutustutaan osaamisidentiteetti-ajatteluun sekä positiivisen psykologian pääoman käsitteeseen, ja tapoihin tukea niiden kehittymistä osana opetusta ja ohjausta. Vahva osaamisidentiteetti kantaa myös tulevaisuuden työelämän muutoksissa!

Image by Free-Photos from Pixabay

Valmennus tarjoaa sinulle konkreettisia ohjaus- ja opetusmenetelmiä oppilaiden osaamisen ja vahvuuksien tunnistamiseen, nimeämiseen ja esiintuomiseen. Osana valmennusta sparraamme eri kouluasteiden ja työelämän yhteistyötä ja uusien toimintatapojen kehittämistä oppilaan osaamisidentiteettiä vahvistaen!

Kohderyhmä

Perusopetuksen ja lukion opetus- ja ohjaushenkilöstö.

Sisällöt

1. Vahvuudet esiin! Itsetuntemus ja osaaminen keskiöön
– Itsetuntemus ja vahvuudet työelämässä, 2 op (koulutuspäivä Oulussa 12.9.2019 ja Kuopiossa 10.9.2019)
– Osaamisidentiteetti, 2 op (koulutuspäivä Oulussa 2.10.2019 ja Kuopiossa 4.10.2019)

2. Osaaminen esiin! Osaamisidentiteettiä tukeva ohjaus
– Osaamisportfolio (verkko-opintoina), 2 op, alkaen 28.10.2019
– Työelämän muutos ja osaamistarpeet, 2 op (koulutuspäivä Oulussa 7.11.2019 ja Kuopiossa 5.11.2019)
– Uraohjauksen työkalut osaamisidentiteettiä vahvistamassa, 2 op (koulutuspäivä Oulussa 28.11.2019 ja Kuopiossa 26.11.2019)

3. Innostu ja onnistu yhteistyössä!
Osio (6 op) toteutetaan osallistujan ja hänen koulunsa tarpeisiin räätälöitynä kehittämisyhteistyönä tai sparrauksena, toteutus keväällä 2020

Toteutusajat

Koulutus järjestetään samansisältöisenä kokonaisuutena kahdella paikkakunnalla, Oulussa ja Kuopiossa. Valitse itsellesi sopivin paikkakunta ilmoittautuessasi. Koulutuskokonaisuus koostuu lähiopetuspäivistä ja verkkovalmennuksista sekä osallistujille räätälöitävästä kehittämistehtävästä.

Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja on osallistujalle maksuton. Matka- ja majoituskustannuksista vastaa osallistuja itse.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä
Ilmoittautumiset 30.8.2019 mennessä. Alle viikkoa ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista peritään peruutusmaksu 200e.

Kouluttaja(t)

Laura Halonen

Lehtori, Ammatillinen opettajakoulutus

050 3609516
Sanna Wenström

Tuntiopettaja, Ammatillinen opettajakoulutus

040 1903494

Johanna Ollila
Projektipäällikkö, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Yhteystiedot

Päivi Haapakoski

Koulutussuunnittelija, Ammatillinen opettajakoulutus

040 1415163
Marjo-Kaisa Liukkonen

Koulutussihteeri, Ammatillinen opettajakoulutus

050 4320291

Osaamismatkalla läpi opintojen!

15.4.2019

Juttu on alunperin julkaistu Suomen Opinto-ohjaajat Ry:n Opinto-ohjaaja 2/2019 -lehdessä. 

Tammikuussa 2018 astui voimaan suurin koulutuslainsäädännön muutos vuosikymmeneen – ammatillisen koulutuksen reformi. Reformin myötä yksilölliset opintopolut ovat nousseet entistä suurempaan rooliin ja koulutuksessa tulee huomioida myös opiskelijan aiempi osaaminen. OSATA –osaamispolkuja tulevaisuuteen -hankkeessa olemme pyrkineet vastaamaan muutokseen ja kehittäneet uudenlaista ohjausmallia ammatilliseen koulutukseen.

Vaikka työ muuttuu, osaaminen säilyy

Työ ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Digitalisaation, alustatalouden ja globalisaation myötä osa ammateista katoaa ja toisaalta uusia töitä ja ammatteja syntyy tilalle – yhä kiihtyvämmässä tahdissa. Opinto- ja työpolut eivät ole enää lineaarisia, vaan taitoja ja osaamisia kerrytetään sekä opintojen aikana että työelämässä. Osaamista hankitaan työelämän ja opintojen lisäksi myös vapaa-ajalla tai harrastuksissa ja tätä osaamista pitäisi oppia hyödyntämään paremmin. Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat, eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin tai ammattinimikkeeseen. Tässä muutoksessa tärkeäksi taidoksi nousee yksilön kyky tunnistaa ja sanoittaa omaa osaamistaan.

OSATA-hankkeessa onkin tultu siihen lopputulokseen, että ammatti-identiteetti-käsitteen rinnalle opiskelijalle pitäisi rakentua opintojen aikana myös osaamisidentiteetti. Osaamisidentiteetti on ajassa muuttuva käsitys itsestä osaajana: siitä mitä tiedän, mitä osaan, miten voin kehittyä ja kuinka tuon osaamiseni esiin. Osaamisidentiteetin kehittymistä tulisikin tukea ohjauksella läpi opintojen.

Vaikka työ muuttuu, osaaminen säilyy. Vahva osaamisidentiteetti luo opiskelijalle varmuutta siitä, että ammatin katoamisen ei tarvitse tarkoittaa työttömyyttä, vaan uusia mahdollisuuksia. Tärkeää on, ettei työn muutoksesta luoda nuorille uhkakuvaa, vaan tulevaisuus nähdään positiivisessa valossa. Tavoitteenamme on auttaa opiskelijaa tunnistamaan osaamisen henkilökohtaiset ulottuvuudet ja näkemään oma osaamisensa osana erilaisia opinto- ja urapolkuja.

Konkreettisia välineitä ohjauksen tueksi

Hankkeen kehitystyössä ovat mukana Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Raahen koulutuskuntayhtymä Brahe, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu ja Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. Taustalla on tekijöiden pitkä yhteistyö ohjauksen kehittämishankkeiden parissa.

OSATA-hankkeen yksi konkreettinen tulos on osaamisidentiteettiä tukevien tehtävien ja harjoitusten kehittäminen ohjaustyötä tekeville. Vapaasti hyödynnettävät tehtävät on koottu Sampo-ohjaussivustolle: www.osata.fi/sampo. Ohjaussivuston harjoitukset ja tehtävät on luotu ammatillisten perustutkintojen Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen -tutkinnonosan Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet -osa-alueen (1 osp) toteutukseen, mutta niitä voi hyödyntää kaikessa ohjaustyössä koulutusasteesta ja -alasta riippumatta. Esimerkiksi lukion opinto-ohjaajat ovat löytäneet tehtävistä OPO2-kurssille sopivaa materiaalia. Tehtävät toimivat parhaiten ryhmässä tehtynä, sillä se mahdollistaa kokemusten jakamisen ja vertaisoppimisen. Osaa tehtävistä voi käyttää hyvin myös yksilöohjauksessa.

Sampo-ohjaussivuston tehtävien avulla opiskelija voi opetella tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan, miettiä tulevaisuuden työelämätaitoja tai pohtia jatko-opiskelumahdollisuuksiaan. Yhdistävänä tekijänä tehtävissä on tulevaisuussuuntautuneen ajattelun tukeminen ja vaihtoehtojen avaaminen. Tehtäviä on pilotoitu vuonna 2018 ohjaajien ja opiskelijoiden kanssa Lappian, Sedun ja Brahean oppilaitoksissa. Olemme tehneet pilotointeja matkailu- ajoneuvo- ja kauneudenhoitoalan opiskelijoiden kanssa ja testanneet, miten harjoitukset toimivat erilaisten ja eri aloja opiskelevien opiskelijoiden kanssa. Tällä hetkellä mietimme hankkeessa eri tehtävien vaihtoehtoisia toteutustapoja kuten pelillistämistä.

Osaamismatkalla läpi opintojen!

Oleellista osaamisidentiteetin rakentumisen kannalta on, että opiskelija- ja urasuunnitteluvalmiuksiin kuuluvia taitoja opeteltaisiin läpi opintojen.  Yksittäisten tehtävien lisäksi olemme kehittäneet hankkeessa niiden tueksi Osaamismatka-ohjausmallin. Osaamismatka on valmiiksi paketoitu kuuden tapaamiskerran mittainen kokonaisuus, joka sopii Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen -tutkinnonosan Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet -osa-alueen (1 osp) toteutukseen. Osaamismatka on ryhmässä toteutettava prosessi, jonka aikana opiskelija työstää suhdettaan omaan alaansa ja ammattiin, sekä niiden kytkeytymistä omiin tulevaisuuden suunnitelmiin.

Osaamismatkan työpajoissa opiskelijat pohtivat erilaisten harjoitteiden kautta omia lähtökohtiaan ammatilliseen opiskeluun, ensikokemuksiaan opiskeltavan alan työstä, opiskeluun vaikuttavia haasteita ja opintojen etenemistä edistäviä tekijöitä sekä omaa ammatillista tulevaisuuttaan.  Tehdyt harjoitukset opiskelija kokoaa omaan osaamissalkkuunsa. Osaamissalkku voi olla alasta riippuen esimerkiksi blogi tai sähköinen portfolio, kunhan se on opiskelijan hyödynnettävissä myös valmistumisen jälkeen. Tarkoituksena on, että tehtyjä harjoituksia voi myöhemmin hyödyntää CV:n kokoamisessa ja oman osaamisen markkinoinnissa työnantajalle. Lisäksi Osaamismatkan voi yhdistää henkilökohtaiseen kehittymisen suunnitelman (HOKS) päivittämiseen. Osaamismatka-ohjausmallia on testattu yhteistyöoppilaitoksissa, ja se on saanut hyvää palautetta.

Osaamismatka koostuu kuudesta tapaamiskerrasta, joiden teemat ovat:

  1. Omat lähtökohdat ammatilliseen koulutukseen
  2. Opiskelijana ammatillisessa koulutuksessa
  3. Kokemukset alan töistä
  4. Osaamisella työuralle
  5. Osaaminen näkyväksi
  6. Osaamissalkku

Kevään aikana julkaisemme Osaamismatka-ohjausmallin vapaaseen käyttöön. Parhaillaan hankkeessa järjestetään koulutuksia opettajille ja ohjaajille eri puolilla Suomea. Koulutuksissa perehdytään OSATA-hankkeen ohjausmalliin, osaamisidentiteetin käsitteeseen ja kokeillaan käytännössä Sampo-ohjaussivuston harjoituksia. Koulutukset ovat olleet tulleet nopeasti täyteen, joten tilausta tällaiselle ohjauspaketille siis selkeästi on.

Projektiasiantuntijat Anne Nieminen ja Sari Miettinen,

Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

 

 

Miten ohjaan tulevaisuuden työelämään?

23.11.2018

Työelämä muuttuu ja ammatillinen koulutus sen mukana. Opetus- ja ohjaushenkilöstöltä tämä edellyttää valmiuksia ohjata ja valmentaa opiskelijoita kohti työelämä ja tulevaisuutta, jossa ratkaisevaa ei ole ammatti vaan osaaminen.

OSATA -Osaamispolkuja tulevaisuuteen -hankkeen järjestämät, maksuttomat ohjaajakoulutukset tarjoavat käytännön työkaluja ura- ja opinto-ohjaukseen sekä osaamisidentiteetin rakentamiseen osana opiskelua. OSATA -ohjaajakoulutus soveltuu yläkoulun ja ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä muille ohjaustyötä tekeville ammattilaisille.

Hankkeessa kehitetyt ja testatut työkalut ja harjoitukset sopivat suoraan Opiskelu ja urasuunnitteluvalmiudet (1 osp) -osa-alueen toteuttamiseksi, sekä hyödynnettäväksi opinto- ja uraohjauksessa peruskoulussa ja toisella asteella

Ohjaajakoulutus koostuu ennakkomateriaalista (verkossa) sekä yhdestä lähipäivästä.  

Ennakkomateriaalissa perehdytään tulevaisuuden työelämässä tarvittavaan osaamiseen, uudistuvan ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksiin, sekä osaamisidentiteetin käsitteeseen ja osaamisidentiteettiajatteluun osana opetusta ja ohjausta.

Lähipäivässä perehdytään Osata-hankkeen kehittämään Osaamismatka-konseptiin sekä Sampo-ohjaussivuston työkaluihin käytännössä. Näin osallistujat saavat kokemusta harjoitusten toteuttamisesta ja niiden soveltamismahdollisuuksista erilaisille opiskelijaryhmille. Lähipäivän kesto on klo 9-15.

OSATA-ohjaajakoulutukset toteutetaan samansisältöisinä seuraavilla paikkakunnilla:

21.2.2019 Jyväskylä, Jyväskylän kristillinen opisto (viim ilm. päivä 14.2.)
28.2.2019 Oulu, Oulun AMK, Business Kitchenin tilat (viim. ilm. päivä 21.2.)
7.3.2019 Turku, Turun AMK (viim. ilm. päivä 28.2.)
8.3.2019 Helsinki, Haaga-Helia Pasila (viim. ilm. päivä 1.3.)
21.3.2019 Kuopio, Kuopion Palvelualan oppilaitos (viim. ilm. päivä 14.3.)
5.4.2019 Rovaniemi, SantaSport (viim. ilm. päivä 29.3.)

Kunkin paikkakunnan koulutukseen otetaan 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen:  https://link.webropolsurveys.com/S/291C2247676EE309

Jos haluamasi koulutus on täynnä, voi ilmoittautua varasijalle: marjo.liukkonen ät oamk.fi

Haluatko koulutuksen omaan oppilaitokseesi? Kerää kokoon oma ryhmä (min. 10 henkilöä) ja pyydä meitä pitämään teille oma koulutuspäivä!

Huom! Suuren suosion vuoksi emme pysty enää ottamaan vastaan lisäkoulutuspyyntöjä!

Haluatko lisätietoja mahdollisista tulevista koulutuksista? Laita viestiä anne.nieminen ät utu.fi, niin lisäämme sinut postituslistallemme.

Yhteydenotot: anne.nieminen ät utu.fi.

Lataa ohjaajakoulutusten mainos tästä.

 

 

 

Osaamismatkalta oman osaamisen markkinointiin

5.11.2018

Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on haastavaa ja usein myös hankalaa. Varsinkin peruskoulusta tulleelle nuorelle, joka on aloittamassa ammatillisia opintoja voi olla haastavaa hahmottaa omia taitoja, kykyjä ja persoonallisuuden piirteitään. Miten nuori osaisi parhaiten sanoittaa mitä on tehnyt harrastuksissa, vapaa-aikana, kesätöissä tai tet-jaksolla? Miten sanoittaa toiselle ihmiselle se, millainen ihminen hän on tai millaisessa työkulttuurissa hän haluaisi työskennellä? Miten nuori osaisi kuvata tulevaisuutensa niin hyvin, että kaikki ymmärtäisivät, kun ei vielä itsekään tiedä mihin on matkalla?

Osaaminen on tärkeää pääomaa. Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen osaamisprofiilimme. Osaaminen voi koostua tiedosta, taidosta, kokemuksesta ja verkostoista. Tietoa karttuu opinnoissa, taitoa käytännön tekemisessä, harjoittelemalla ja opettelemalla. Kokemusta kartuttaa työkokemuksen lisäksi myös elämänkokemus ja harrastustoiminta. Verkostot taas tuottavat osaamiseen lisää ajankohtaista tietoa, asioiden seuraamista sekä uusien näkemysten omaksumista. Mutta miten sanoittaa tämä kaikki osaaminen ja vielä tuoda se esille tulevalle työnantajalle?

Oman osaamisen sanoittamiseksi Osata-projekti on kehittänyt prosessin nimeltä Osaamismatka, jonka aikana opiskelijat kehittävät oman persoonansa näköisen ja itselle sopivan tavan tehdä näkyväksi omaa osaamistaan. Puhutaan osaamissalkusta, jota voidaan kuljettaa mukana ja näyttää tulevalle työnantajalle. Osaamissalkkua voidaan päivittää koko ajan ja tarpeen mukaan. Se on koulutuksen ja työelämän mittainen salkku. Osaamismatkan aikana opiskelijat pohtivat lähtökohtiaan, omaa osaamistaan ja muuta ammatillista kasvuaan sekä osaamismatkan aikana tapahtuvaa osaamisen kehittymistä niin opinnoissa, työpaikalla tapahtuvana oppimisena kuin vapaa-ajalla ja muussa elämässä. He tuottavat osaamissalkkuun materiaalia omalla tavallaan esimerkiksi kirjoittaen, kuvittaen, piirtäen tai videoilla.

Se, miten sanoittaa oma osaaminen on yhtä tärkeää kuin itse osaamisen tunnistaminen.

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Sedun aikuiskoulutuksessa työnhakuvalmennusta on toteutettu muun muassa TE-toimiston ostopalveluna jo monen vuosikymmenen ajan. Työnhaun asiakirjojen laatiminen ja oman osaamisen markkinointi on kuulunut oleellisesti eri koulutuksiin. Reformin myötä työnhakuun tulee kiinnittää huomiota entistä enemmän kaikissa koulutuksissa. Tämä haastaa myös Sedua pohtimaan, miten opettaa ja ohjata nuoret markkinoinaan omaa osaamistaan.

” Nykypäivän työmarkkinoilla yleistyvät erilaiset rohkeat tavat tuoda esille oma osaaminen. Rohkein muoto niin nykypäivänä kuin tulevaisuudessakin on video-CV. Videot ovat nuorille tyypillinen itseilmaisun väline ja miksei jatkossa myös työnhaussakin. Jo lyhyelläkin videolla työnhakija voi tehokkaasti kertoa omista tavoitteistaan, persoonastaan, vahvuuksistaan ja osaamisestaan”, sanoo Sedun Uraohjaaja Aki-Pekka Koivusalo. Nykyaikana videon tekeminen on käytännössä mahdollista lähes jokaiselle. Tämä vaatii kuitenkin nuorelta rohkeaa asennetta olla oman osaamisensa puolesta puhujana.

Toinen rohkea tapa nostaa esille omaa osaamista on itsensä brändääminen, jossa työnhakija pyrkii rakentamaan omasta osaamisestaan brändiä, tunnettua tuotetta. Brändäys on onnistuessaan mahtava ja työnantajaa kiinnostava juttu, mutta vaatii tekijältään omistautumistaan.

Oma osaaminen voidaan tuoda esille myös tekemällä nettiprofiili. TE-hallinnossa on jo työttömälle työnhakijalle CV-netti, joka on julkinen kanava. Monelle työnhakijalle jo tämänkin tekeminen on vaikeaa. Osaamismatka auttaa ja antaa eväitä myös nettiprofiilin tekemiseen.

Oman osaamisen esille tuomisen kevein muoto on sähköinen kirjoitettu CV, perinteinen A4-konsepti. Se on tekijälleen edullinen, mutta omalla tavallaan myös haastava. Siinä oma osaaminen joudutaan tiivistämään hyvin suppeaksi.

On käytetty menetelmä mikä tahansa, sen sanoma työnantajalle tulee olla: Täällä on osaaja ja olen käytettävissä! Osaamismatkalla haetaan vastauksia siihen, mikä on kullekin opiskelijalle sopiva tapa sanoittaa ja markkinoida omaa osaamistaan.

 

Kati Yli-Lahti

Kirjoittaja on Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Sedun pedagoginen kehittämissuunnittelija

 

 

 

  • « Siirry edelliselle sivulle
  • Sivu 1
  • Sivu 2
  • Sivu 3
  • Sivu 4
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Copyright © 2025 · Monochrome Pro on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään

  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Youtube