• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön

Osaamismatkalla

Osaamismatkalla-hankkeen verkkosivut

  • Osaamismatkalla
  • Osata
  • Sampo-ohjaussivusto
  • Materiaalit
  • Ota yhteyttä
  • English
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Youtube
  • Show Search
Hide Search

Osaamismatkalla läpi opintojen!

15.4.2019

Juttu on alunperin julkaistu Suomen Opinto-ohjaajat Ry:n Opinto-ohjaaja 2/2019 -lehdessä. 

Tammikuussa 2018 astui voimaan suurin koulutuslainsäädännön muutos vuosikymmeneen – ammatillisen koulutuksen reformi. Reformin myötä yksilölliset opintopolut ovat nousseet entistä suurempaan rooliin ja koulutuksessa tulee huomioida myös opiskelijan aiempi osaaminen. OSATA –osaamispolkuja tulevaisuuteen -hankkeessa olemme pyrkineet vastaamaan muutokseen ja kehittäneet uudenlaista ohjausmallia ammatilliseen koulutukseen.

Vaikka työ muuttuu, osaaminen säilyy

Työ ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Digitalisaation, alustatalouden ja globalisaation myötä osa ammateista katoaa ja toisaalta uusia töitä ja ammatteja syntyy tilalle – yhä kiihtyvämmässä tahdissa. Opinto- ja työpolut eivät ole enää lineaarisia, vaan taitoja ja osaamisia kerrytetään sekä opintojen aikana että työelämässä. Osaamista hankitaan työelämän ja opintojen lisäksi myös vapaa-ajalla tai harrastuksissa ja tätä osaamista pitäisi oppia hyödyntämään paremmin. Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat, eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin tai ammattinimikkeeseen. Tässä muutoksessa tärkeäksi taidoksi nousee yksilön kyky tunnistaa ja sanoittaa omaa osaamistaan.

OSATA-hankkeessa onkin tultu siihen lopputulokseen, että ammatti-identiteetti-käsitteen rinnalle opiskelijalle pitäisi rakentua opintojen aikana myös osaamisidentiteetti. Osaamisidentiteetti on ajassa muuttuva käsitys itsestä osaajana: siitä mitä tiedän, mitä osaan, miten voin kehittyä ja kuinka tuon osaamiseni esiin. Osaamisidentiteetin kehittymistä tulisikin tukea ohjauksella läpi opintojen.

Vaikka työ muuttuu, osaaminen säilyy. Vahva osaamisidentiteetti luo opiskelijalle varmuutta siitä, että ammatin katoamisen ei tarvitse tarkoittaa työttömyyttä, vaan uusia mahdollisuuksia. Tärkeää on, ettei työn muutoksesta luoda nuorille uhkakuvaa, vaan tulevaisuus nähdään positiivisessa valossa. Tavoitteenamme on auttaa opiskelijaa tunnistamaan osaamisen henkilökohtaiset ulottuvuudet ja näkemään oma osaamisensa osana erilaisia opinto- ja urapolkuja.

Konkreettisia välineitä ohjauksen tueksi

Hankkeen kehitystyössä ovat mukana Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Hämeen ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Raahen koulutuskuntayhtymä Brahe, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu ja Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia. Taustalla on tekijöiden pitkä yhteistyö ohjauksen kehittämishankkeiden parissa.

OSATA-hankkeen yksi konkreettinen tulos on osaamisidentiteettiä tukevien tehtävien ja harjoitusten kehittäminen ohjaustyötä tekeville. Vapaasti hyödynnettävät tehtävät on koottu Sampo-ohjaussivustolle: www.osata.fi/sampo. Ohjaussivuston harjoitukset ja tehtävät on luotu ammatillisten perustutkintojen Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen -tutkinnonosan Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet -osa-alueen (1 osp) toteutukseen, mutta niitä voi hyödyntää kaikessa ohjaustyössä koulutusasteesta ja -alasta riippumatta. Esimerkiksi lukion opinto-ohjaajat ovat löytäneet tehtävistä OPO2-kurssille sopivaa materiaalia. Tehtävät toimivat parhaiten ryhmässä tehtynä, sillä se mahdollistaa kokemusten jakamisen ja vertaisoppimisen. Osaa tehtävistä voi käyttää hyvin myös yksilöohjauksessa.

Sampo-ohjaussivuston tehtävien avulla opiskelija voi opetella tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan, miettiä tulevaisuuden työelämätaitoja tai pohtia jatko-opiskelumahdollisuuksiaan. Yhdistävänä tekijänä tehtävissä on tulevaisuussuuntautuneen ajattelun tukeminen ja vaihtoehtojen avaaminen. Tehtäviä on pilotoitu vuonna 2018 ohjaajien ja opiskelijoiden kanssa Lappian, Sedun ja Brahean oppilaitoksissa. Olemme tehneet pilotointeja matkailu- ajoneuvo- ja kauneudenhoitoalan opiskelijoiden kanssa ja testanneet, miten harjoitukset toimivat erilaisten ja eri aloja opiskelevien opiskelijoiden kanssa. Tällä hetkellä mietimme hankkeessa eri tehtävien vaihtoehtoisia toteutustapoja kuten pelillistämistä.

Osaamismatkalla läpi opintojen!

Oleellista osaamisidentiteetin rakentumisen kannalta on, että opiskelija- ja urasuunnitteluvalmiuksiin kuuluvia taitoja opeteltaisiin läpi opintojen.  Yksittäisten tehtävien lisäksi olemme kehittäneet hankkeessa niiden tueksi Osaamismatka-ohjausmallin. Osaamismatka on valmiiksi paketoitu kuuden tapaamiskerran mittainen kokonaisuus, joka sopii Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen -tutkinnonosan Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet -osa-alueen (1 osp) toteutukseen. Osaamismatka on ryhmässä toteutettava prosessi, jonka aikana opiskelija työstää suhdettaan omaan alaansa ja ammattiin, sekä niiden kytkeytymistä omiin tulevaisuuden suunnitelmiin.

Osaamismatkan työpajoissa opiskelijat pohtivat erilaisten harjoitteiden kautta omia lähtökohtiaan ammatilliseen opiskeluun, ensikokemuksiaan opiskeltavan alan työstä, opiskeluun vaikuttavia haasteita ja opintojen etenemistä edistäviä tekijöitä sekä omaa ammatillista tulevaisuuttaan.  Tehdyt harjoitukset opiskelija kokoaa omaan osaamissalkkuunsa. Osaamissalkku voi olla alasta riippuen esimerkiksi blogi tai sähköinen portfolio, kunhan se on opiskelijan hyödynnettävissä myös valmistumisen jälkeen. Tarkoituksena on, että tehtyjä harjoituksia voi myöhemmin hyödyntää CV:n kokoamisessa ja oman osaamisen markkinoinnissa työnantajalle. Lisäksi Osaamismatkan voi yhdistää henkilökohtaiseen kehittymisen suunnitelman (HOKS) päivittämiseen. Osaamismatka-ohjausmallia on testattu yhteistyöoppilaitoksissa, ja se on saanut hyvää palautetta.

Osaamismatka koostuu kuudesta tapaamiskerrasta, joiden teemat ovat:

  1. Omat lähtökohdat ammatilliseen koulutukseen
  2. Opiskelijana ammatillisessa koulutuksessa
  3. Kokemukset alan töistä
  4. Osaamisella työuralle
  5. Osaaminen näkyväksi
  6. Osaamissalkku

Kevään aikana julkaisemme Osaamismatka-ohjausmallin vapaaseen käyttöön. Parhaillaan hankkeessa järjestetään koulutuksia opettajille ja ohjaajille eri puolilla Suomea. Koulutuksissa perehdytään OSATA-hankkeen ohjausmalliin, osaamisidentiteetin käsitteeseen ja kokeillaan käytännössä Sampo-ohjaussivuston harjoituksia. Koulutukset ovat olleet tulleet nopeasti täyteen, joten tilausta tällaiselle ohjauspaketille siis selkeästi on.

Projektiasiantuntijat Anne Nieminen ja Sari Miettinen,

Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

 

 

Miten ohjaan tulevaisuuden työelämään?

23.11.2018

Työelämä muuttuu ja ammatillinen koulutus sen mukana. Opetus- ja ohjaushenkilöstöltä tämä edellyttää valmiuksia ohjata ja valmentaa opiskelijoita kohti työelämä ja tulevaisuutta, jossa ratkaisevaa ei ole ammatti vaan osaaminen.

OSATA -Osaamispolkuja tulevaisuuteen -hankkeen järjestämät, maksuttomat ohjaajakoulutukset tarjoavat käytännön työkaluja ura- ja opinto-ohjaukseen sekä osaamisidentiteetin rakentamiseen osana opiskelua. OSATA -ohjaajakoulutus soveltuu yläkoulun ja ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä muille ohjaustyötä tekeville ammattilaisille.

Hankkeessa kehitetyt ja testatut työkalut ja harjoitukset sopivat suoraan Opiskelu ja urasuunnitteluvalmiudet (1 osp) -osa-alueen toteuttamiseksi, sekä hyödynnettäväksi opinto- ja uraohjauksessa peruskoulussa ja toisella asteella

Ohjaajakoulutus koostuu ennakkomateriaalista (verkossa) sekä yhdestä lähipäivästä.  

Ennakkomateriaalissa perehdytään tulevaisuuden työelämässä tarvittavaan osaamiseen, uudistuvan ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksiin, sekä osaamisidentiteetin käsitteeseen ja osaamisidentiteettiajatteluun osana opetusta ja ohjausta.

Lähipäivässä perehdytään Osata-hankkeen kehittämään Osaamismatka-konseptiin sekä Sampo-ohjaussivuston työkaluihin käytännössä. Näin osallistujat saavat kokemusta harjoitusten toteuttamisesta ja niiden soveltamismahdollisuuksista erilaisille opiskelijaryhmille. Lähipäivän kesto on klo 9-15.

OSATA-ohjaajakoulutukset toteutetaan samansisältöisinä seuraavilla paikkakunnilla:

21.2.2019 Jyväskylä, Jyväskylän kristillinen opisto (viim ilm. päivä 14.2.)
28.2.2019 Oulu, Oulun AMK, Business Kitchenin tilat (viim. ilm. päivä 21.2.)
7.3.2019 Turku, Turun AMK (viim. ilm. päivä 28.2.)
8.3.2019 Helsinki, Haaga-Helia Pasila (viim. ilm. päivä 1.3.)
21.3.2019 Kuopio, Kuopion Palvelualan oppilaitos (viim. ilm. päivä 14.3.)
5.4.2019 Rovaniemi, SantaSport (viim. ilm. päivä 29.3.)

Kunkin paikkakunnan koulutukseen otetaan 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen:  https://link.webropolsurveys.com/S/291C2247676EE309

Jos haluamasi koulutus on täynnä, voi ilmoittautua varasijalle: marjo.liukkonen ät oamk.fi

Haluatko koulutuksen omaan oppilaitokseesi? Kerää kokoon oma ryhmä (min. 10 henkilöä) ja pyydä meitä pitämään teille oma koulutuspäivä!

Huom! Suuren suosion vuoksi emme pysty enää ottamaan vastaan lisäkoulutuspyyntöjä!

Haluatko lisätietoja mahdollisista tulevista koulutuksista? Laita viestiä anne.nieminen ät utu.fi, niin lisäämme sinut postituslistallemme.

Yhteydenotot: anne.nieminen ät utu.fi.

Lataa ohjaajakoulutusten mainos tästä.

 

 

 

Opiskelu- ja uraohjaussivusto Sampo kehittää tulevaisuuden työelämätaitoja!

8.10.2018

Kevään ja kesän ajan olemme kehittäneet Sampo-ohjaussivustoa, ja nyt sivusto on julkaistu! Käy tutustumassa osoitteessa: https://osata.fi/sampo/

Sampo-ohjaussivustolle on kerätty eri hankkeissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä sekä erilaisia työkaluja opiskelijoiden ohjaamiseen. Sivu on tarkoitettu opettajille, ohjaajille ja muille ohjaustyötä tekeville.

Sivuston harjoitukset sopivat esimerkiksi ammatillisen perustutkinnon yhteisen tutkinnon osan Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen Opiskelu- ja Uravalmiudet osa-alueen toteuttamiseen. Materiaali tukee myös HOKSin jatkuvaa päivittämistä ja opiskelijalle laadittavan urasuunnitelman tekemistä. Opiskelijat pohtivat tehtävien avulla omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan, omaa koulutuksen muodostustaan ja tulevaa työuraansa ja kouluttautumista.  Osa tehtävistä on ryhmätehtäviä, osa itsenäisesti toteutettavia.

Ohjaussivu on nyt kokeilukäytössä ja sitä kehitetään edelleen. Toivomme sivustosta käyttökokemusta ja palautetta, jotta voimme kehittää sivua entistä toimivammaksi. Lisäksi järjestämme ensi lukuvuonna alueellisia koulutuspäiviä, jossa esitellään sekä Osaamismatka-ohjausmallia että Sampo-sivustoa. Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin –kannattaa siis seurata Osata-hankkeen -internetsivua, sekä Facebook- ja Twitter-tilejä.

Tutustu Osata-hankkeeseen osoitteessa osata.fi

Osata-Osaamispolkuja tulevaisuuteen

Osata_hanke

Lisätietoja:

Anne Nieminen
projektiasiantuntija
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun yliopisto
anne.nieminen ät utu.fi

Osaamisidentiteettiä rakentamassa

7.8.2018

Työ muuttuu, siitä valtakunnallisessa keskustelussa ollaan pääsääntöisesti yhtä mieltä. Siitä, mitä työelämän muutos konkreettisesti tulee tarkoittamaan, on kuitenkin eroavia mielipiteitä. Missä määrin robotiikka tulee korvaamaan ihmisten tekemää työtä? Entä mitä vaikutuksia digitalisaatiolla tulee olemaan työn tekemisen tapoihin?

Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on tuottaa osaajia työelämään. Millaisen osaamisen karttumista meidän tulisi siis jatkossa tukea? Valtakunnallisesti toimijoita yhdistävässä OSATA-hankkeessa olemme sitä mieltä, että ammatillisen osaamisen ja ammatti-identiteetin lisäksi ammatillisen koulutuksen tulee varmistaa myös opiskelijan osaamisidentiteetin rakentuminen.

Osaamisidentiteetin käsitteellä vastataan sekä työelämän muutokseen että ammatillisen koulutuksen reformiin. Ammatillisen koulutuksen reformin keskiössä ovat osaamisperusteisuus, joka määrittää koulutuksen menetelmiä ja tavoitteita, sekä asiakaslähtöisyys joka määrittää sen oletettua kohdetta. Asiakaslähtöisyyttä ovat reformin mukainen henkilökohtaistaminen ja yksilöllisten opintopolkujen luominen. Osaamisidentiteetin käsitteellä laajennetaan osaamisperusteisuuden ajatusta lähtien siitä, että ammatillisessa koulutuksessa hankitun ammatillisen osaamisen lisäksi koulutuksessa on kyse myös opiskelijan identiteetin muovautumisesta, joksikin tulemisesta. (Vieno, Helander & Saari 2017).

Mikä on se jokin, joksi opiskelijan pitää tulla? Keskeistä nykyisessä työelämän muutoksessa on muutoksen jatkuvasti kiihtyvä vauhti. Opiskelijoiden on kyettävä sopeutumaan teknologian kehitykseen sekä markkinavoimien tuottamiin muutoksiin. Oleellinen kysymys onkin, miten jatkuvaan ja kiihtyvään muutoksen suhtaudutaan, ja miten ammatillisessa koulutuksessa voidaan tukea opiskelijoiden resilienssin kasvua? Resilienssin kasvulla tarkoitetaan tässä yhteydessä opiskelijan minäpystyvyyttä eli uskoa omiin vahvuuksiinsa, sekä joustavaa ja sujuvaa kykyä toimia yllättävissäkin tilanteissa yhteiskunnassa, jossa mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Siksi onkin tärkeää, että opiskelijalle rakentuu koulutuksessa ammatillisen osaamisen ja ammatti-identiteetin lisäksi muutoksessa selviytymisen strategiat sisältävä osaamisidentiteetti.(Vieno, Helander & Saari 2017.).

Vahva osaamisidentiteetti luo opiskelijalle varmuutta siitä, että ammatin katoamisen ei tarvitse tarkoittaa työttömyyttä, vaan uusia mahdollisuuksia. Tutkimusten mukaan tulevaisuuden työelämässä tarvitaan sopeutumiskykyä, sosiaalisia taitoja, kykyä reagoida nopeasti muuttuvaan työympäristöön, halua jatkuvaan uudelleen kouluttautumiseen ja uuden oppimiseen sekä valmiutta vaihtaa työtehtävää tai jopa alaa (Tolvanen 2018). Osaamisidentiteettiä voidaan siis lähteä rakentamaan muun muassa näiden ominaisuuksien sekä jokaisen opiskelijan henkilökohtaisten vahvuuksien kautta. Tärkeää on, ettei työn muutoksesta luoda nuorille uhkakuvaa, vaan tulevaisuus nähdään positiivisessa valossa, jota varten omaa ammatillista osaamista ja osaamisidentiteettiä kannattaa kehittää.

Jokaisen opiskelijan osaamisidentiteetin kehittyminen voidaan varmistaa esimerkiksi ottamalla se huomioon koulutuksenjärjestäjän ohjaussuunnitelmassa. Ohjaussuunnitelmassa varmistetaan ne tavat, joilla opiskelija hankkii aidosti tuntemuksen tutkintonsa rakentumisesta, ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden sisällöistä sekä arvioinnin kriteereistä. Opiskelija siis tietää, mitä ammatillisesti osaa. Opiskelijan omien opintojensa tuntemus sekä oman osaamisensa reflektointi suhteessa arviointikriteereihin on tärkeää myös siksi, ettei ammatillisessa koulutuksessa vietetystä ajasta muodostu pelkästään leimalliseen paperiin tähtäävää läpijuoksua, vaan aitoa pyrkimystä osaamisen hankkimiseen. Tämän koulutuksenjärjestäjä voi huomioida kirjaamalla opiskelijan omien opintojen tuntemuksen sekä osaamisen itsearvioinnin auki ohjaussuunnitelman lisäksi sekä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) prosessiin että tutkintokohtaisiin osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmiin.

Opiskelijan henkilökohtaisessa urasuunnittelussa sekä opiskelijan urasuunnittelua ja -valmiuksia tukevassa yksilö- ja ryhmäohjauksessa varmistetaan opiskelija käsitys siitä, mitkä ovat minun henkilökohtaiset vahvuuteni sekä mitä työelämässä vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia minun tulee edelleen kehittää? Millaista työtä haluan tulevaisuudessa tehdä? Millä tavalla suhtaudun muutokseen? Millaisia strategioita minulla on muutostilanteissa toimimiseksi, miten joustavasti, soveltaen ja ennakoiden suhtaudun muutoksen, eli millaisen resilienssin omaan?

Hyvänä esimerkkinä osaamisidentiteetin tukemisen kehittymisestä ja sen merkityksestä toimii Jussin* tarina. Jussi tuli opiskelijaksi oppilaitokseemme toisesta oppilaitoksesta, jossa opinnot eivät olleet sujuneet tavoitteiden mukaan. Toiset opiskelijat osasivat kertoa Jussista jo ennen opintojen alkua: ”se on hyvä tyyppi, hyvä bilettämään.” Oppilaitoksen vaihtaminen ei aluksi biletysmentaliteettiin vaikuttanut, opinnot eivät vieläkään ottaneet sujuakseen ja poissaoloja kertyi paljon. Rästiin kerääntyvien opintojen vuoksi Jussi ohjattiin Opinpajaan, oppilaitoksen ohjaajan ja erityisopettajan luo. Aluksi Jussi oli Opinpajalle tullessaan sitä mieltä, ettei hän osaa mitään, eikä opintoja ehkä kannata jatkaa. Sosiaalisia taitoja, kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa sekä monia muita positiivisia valmiuksia Jussilla kuitenkin oli.

Jussi tarvitsikin tukea löytääkseen vahvuutensa ja sekä kannustusta siihen, että hän pystyy, kykenee ja osaa. Hänet täytyi vain ohjata huomaamaan nämä taidot ja ominaisuudet reaaliaikaisella ja rehellisellä palautteella. Kun käsitys omista taidoista ja vahvuuksista kasvoi, alkoi Jussi hyödyntää myös muuta tarjottua tukea ja opinnot lähtivät etenemään. Valmistumisen ollessa käsillä, kun Jussi oli tehnyt viimeisen näyttönsä, erityisopettaja kysyi häneltä: ”mikä oli se, miksi opinnot lähtivät sujumaan?” Jussin vastaus kuului: ”se oli se päätös, että nyt loppuu tämä perseily ja pitää ryhtyä tekemään.”

Olennaista Jussin tarinassa on se, että Jussi tarvitsi oppilaitoksen toimijoiden tukea omien kykyjensä löytämiseen, ennen kuin opinnot alkoivat sujua. Oppilaitoksessa on siis varmistettava, että työelämävalmiudet ja osaamisidentiteetin kasvun tukeminen kuuluvat yhtäläisesti kaikkien opiskelijoiden opintoihin. Varmistaminen voidaan tehdä esimerkiksi ohjaussuunnitelmassa ja siihen sisältyvässä HOKS:in prosessikuvauksessa kirjaamalla auki ne tavat, joilla opiskelijan urasuunnitelmaa henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa rakennetaan. Kuinka usein suunnitelmaa tehdään, kenen ohjauksessa ja millaisia apukysymyksiä apuna käyttäen? Auki voidaan kirjata myös ne tavat, joilla hyödynnetään ryhmäohjausta osaamisidentiteetin kartuttamiseksi. Oivallisia paikkoja ovat esimerkiksi uusien tutkintojen perusteiden mukaiset opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiuksien sekä työelämässä toimimisen opinnot, puhumattakaan jokaisen tutkinnon ammatillisissa tavoitteissa olevista sisällöistä.

Tärkeintä on se, että koulutuksenjärjestäjä suunnitelmallisesti varmistaa sekä opiskelijan ammatillisen osaamisen että tarvittavien työelämävalmiuksien ja osaamisidentiteetin rakentumisen. OSATA – hanke tuottaa materiaaleja urasuunnittelun sekä osaamisidentiteetin kasvun tukemiseksi. Seuraa hankkeen etenemistä ja ota työkalut käyttöön!

Milka Grekula
Kirjoittaja työskentelee koulutuskeskus Brahessa. Ammatti-identiteetiltään hän on opinto-ohjaaja, osaamisidentiteetiltään jatkuvasta kehittämistyöstä ja uuden luomisesta voimaantuva innovatiivinen organisaattori.

Lähteet
Tolvanen, Pauliina 2018. Nyt se on tutkittu: Työelämä suosii sosiaalisia ihmisiä – he sekä työllistyvät paremmin että ansaitsevat enemmän. Viitattu 28.2.2018. https://yle.fi/uutiset/3-10084634

Vieno, Atte & Helander, Jaakko & Saari, Juhani 2017. Osaamisperusteisuudesta osaamisidentiteettiin. HAMK Unlimited Journal. Viitattu 3.1.2018. https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/osaamisperusteisuudesta-osaamisidentiteettiin

Uusi ohjaussivusto julkaistaan syksyllä!

20.6.2018

Kevään aikana olemme kehittäneet Sampo-ohjaussivustoa, johon kootaan eri hankkeissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä sekä erilaisia työkaluja opiskelijoiden ohjaamiseen. Sivuston materiaaleja opettajat ja ohjaajat voivat hyödyntää mm. ammatillisten perusopintojen Opiskelu- ja uravalmiudet opintojakson (1 osp) toteuttamisessa. Sampo-sivusto julkaistaan elokuussa ja se on vapaasti kaikkien ohjausta tekevien käytössä. Lisäksi järjestämme ensi lukuvuonna alueellisia koulutuspäiviä, jossa esitellään sekä Osaamismatka-ohjausmallia että Sampo-sivustoa. Tiedotamme asiasta lisää elokuun alussa – kannattaa siis seurata Osatan internetsivua, sekä Facebook ja Twitter-tilejä.

Sampo-ohjaussivustolle tulevia käytäntöjä on kuluneen lukuvuoden ajan pilotoitu opiskelijoiden ja ryhmäohjaajien kanssa Koulutuskeskus Brahen, Ammattiopisto Lappian ja Sedun ammatillisissa oppilaitoksissa. Osaamismatka tarjoaa opiskelijalle valmiuksia pohtia työelämään liittyviä muutoksia ja hahmottaa osaamistaan osana erilasia ammatillisia tulevaisuuksia. Opiskelijoilta ja opettajilta saatu palaute on ollut hyvää, ja jatkamme kehitystyötä ja kokeiluja vielä ensi lukuvuoden. Keväällä 2019 julkaisemme Osaamismatka-ohjausmallin kaikkien käyttöön. Voit lukea Oulun ammatillisen korkeakoulun kouluttajan Laura Halosen kokemuksia Osaamismatkan pilotoinneista: https://blogi.oamk.fi/2018/02/23/osaamismatkalla/

Hankkeessa on myös ilmestynyt julkaisu, johon on haastateltu ammatillisia opettajia osaamisperusteisuudesta ja osaamisidentiteetistä. Raudasoja, A. & Rinne, S. (2018). Opettajien osaamisen kehittyminen kohti uutta osaamisidentiteettiä. HAMK Unlimited Journal 15.5.2018. https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/osaamisen-kehittyminen/

 

Osata-hanke toivottaa kaikille hyvä kesää ja iloista juhannusta!

Tutustu Osata-hankkeeseen osoitteessa osata.fi

Osata-Osaamispolkuja tulevaisuuteen

 Osata_hanke

Lisätietoja:

Sari Miettinen
projektiasiantuntija
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
sari.miettinen(ät)utu.fi
050 367 83 92

  • Sivu 1
  • Sivu 2
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Copyright © 2025 · Monochrome Pro on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään

  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • Youtube